Ensikokemukseni on myös ainoa kokemukseni sienistä.
Thaimaan Koh Phangan saari ja vuosi oli 1992, puolen vuoden reissu.
3kk Laosissa ja 3kk pitkin poikin Thaimaata.
Laadukasta kukkaa oli tupruteltu niin, että jointteihin sai jäädä filtterit, paha yskä.
Bungalow alueemme ravintolan ruokalistalla oli Magic Mushroom Omelette.
Kaveriani kiinnosti munakas ja minua lähinnä arvelutti ja taisin jopa vähän pelätä sen syömistä. No pienen neuvottelun jälkeen lupauduin sessioon, mutta sanoin että haluan vain puolikkaan annoksen sieniä.
Ravintola oli liioiteltu nimi, ruokailukatos pari-kolmesataa neliötä ja sen jatkeeksi oli alueen omistajaperhe rakentanut talonsa. Menimme pöytään ja tilasimme munakkaat.
Sitten omistaja ilmoitti meille, että sieniä ei ole valmiina ja ne haetaan/poimitaan jostain kauempaa. Isännän sukulaispoika laitettiiin skootterilla hakureissuun ja vajaassa puolessa tunnissa hän tuli takaisin. Läpinäkyvästä muovipussista erottui kolme sientä. Yksi isompi joka oli n.20-25cm ja kaksi n.+10cm sientä. Jalka muistutti väritykseltään koivun punikkitatin jalkaa, se oli n.1-1,5cm paksuinen. Lakit olivat mustia ja keskikohdan huippu oli kärpässienen punaoranssin värinen. Isompi n.8-10cm, pienemmät lakit n.4-5cm.
Kun munakkaat tulivat, ne olivat valtavan kokoiset ja sitä sientä oli reilusti. Nyt kaveriani alkoi arveluttaa sienten määrä. Puolitimme munakkaat ja tehtiin vaihtarit, nyt molemmat syövät 3/4 koko annoksesta, laskennallisesti. Munakkaat huiviin, pullo olutta kyytipojaksi ja odottamaan, kello oli 18.02. Puolentunnin jälkeen olin ihan selvä ja pidin munakkaan taikavoimia aika mitättöminä. Kaverini oli samaa mieltä ja kostoksi rullasimme jälkiruoaksi paksun jointin. Sitä poltellessa alkoi naurattamaan aivan tolkuttomasti. Se mikä nauratti eniten, oli tieto siitä ettei nauru ollut pilven ansiota.
Kuten tapana oli, alueen muita asiakkaita oli informoitu että nämä ja nämä henkilöt ovat sienissä, että he osaavat suhtautua oikein.
Rannalla oli isot läksiäisbileet, 16 Saksalaista juhlivat viimeistä iltaansa saarella. He tarjosivat kaikkea syötävää ja olutta jokaiselle. Me istuimme isolla rantakivellä.
Kadehdin kun kaverini näki rantaviivan tuntumassa käveleviä leivoksia. Ne kuiskivat kävellessään jotain salaista kaavaa, joka oli ratkaisu johonkin tärkeään. Niiden jalkojen jättämät kuviot olivat geometrisiä viestejä. Minä näin vain venyneitä käsiä ja tiesin mitä lähiseudun eläimet ajattelevat, ei siis mitään mielenkiintoista.
Pari brittiä olivat meidän trippisittereinä, he sanoivat että hyvin menee jäbät, jatkakaa samaan malliin. Ja me jatkettiin.
Grillattu iso kanankoipi näytti herkulliselta ja Saksalainen nainen joka toi sen minulle, näytti ehkä vieläkin herkullisemmalta. Sitten muistin että en tilannut tai pyytänyt häneltä mitään.
Lähetin vain hänelle “säteitä” ja viestini ymmärrettiin kun kemiamme toimivat niin hyvin.
Juuri kun olin haukkaamassa ehkä ihaninta kanankoipea, mitä maan päällä on nähty, kaverini iski sen kädestäni rantahiekkaan. Älä syö ikinä mitä Saksalainen tarjoaa, sun kanankoipi on myrkytetty. Harmitti ja nolotti, toisaalta jossain sisuksissani nauroin ääneen
kun mietin miten Saksalaisia, jotka ovat pihejä ja taloudellisia ihmisiä, että tästä tuhlauksesta he puhuvat vielä kotimatkallaan.
Välillä tuntui että on mennyt monta tuntia hetkessä, sitten taas toisin päin. Väliin mahtuu muistikatkoja, ei mitään hajua mitä on tapahtunut. Kerran tällaisen tauon jälkeen havahduin siihen, että kaverini ja Britit olivat kadonneet. Pelästyin että he olivat menneet uimaan. Tarkoitukseni oli pelastaa heidät. Pian he tulivat takaisin kuuden metrin päästä ja toivat pullon olutta. Toruin heitä vakavasti ettei ketään saa jättää yksin, silti he vain virnistelivät ja minä mietin että miten he kehtaavat käyttäytyä noin. Sitten tunteet, tunnelmat ja tuntemukset muuttuivat erilaisiksi. Istuimme omalla kivellämme, se oli tummaa ja auringonpaisteessa se varaa itseensä lämpöä. Nyt kello oli 23.10. Sitten tunsin kuinka kivi nytkähti allamme. Säpsähdin ja tunsin miten se hengitti, varoitin kaveriani että lähetään hetkeksi kauemmas, toi kivi on oikeasti nukkuva kirahvi. Molemmat purskahdettiin nauruun, silti menimme kauemmaksi kun kaikki tietävät, että kirahvi voi potkaista leijonan kuoliaaksi.
Tulimme takaisin kiven luo ja se näytti taas ihan kiveltä. Emme viitsineet herättää sitä, joten istuimme rantahiekalle ja nojasimme kiveen. Aivan loogista toimintaa, kaiken jälkeen.
70m päässä oli toinen bungalow resort. Mies tuli sinne 250cc enduroprätkällä, musta t-paita, farkut, lenkkarit eikä kypärää. Meidän isäntä kävi juttelemassa motoristin kanssa ja jokin hänen kehon liikkeistä viestitti että motoristi on kyttä. Minulla oli nyrkin kokoinen pussi kukkaa shortsien taskussa. Kaivoin hiekkaan kuopan jalkojeni väliiin, laitoin kukkapussin ja epähuomiossa puolitoista askia tupakkaa. Extra kuumotukset, jopa sakemannit vähän vaimensivat äänekästä juhlintaa. Prätkä heebo lähti ja Po, meidän isäntä tuli heti luoksemme. Kiitos että olitte vähän aikaa rauhallisemmin. Viereisellä resortilla oli Sveitsiläinen nuorimies vetänyt polle överit ja kuollut. Prätkä heebo oli todellakin kyttä ja tutkinnan johtaja. Kaveri kehui että hyvin bongattu, ja mä uskoin sua koko ajan.
Fiilikset kärsivät kyttäsession takia. Kello oli viittä vaille yksi yöllä, mielestäni jo toisen kerran. Istuin samassa paikassa ja kaivoin kuopan auki. En löytänyt kuin kukkapussin.
Molemmat tupakka askit olivat kadonneet. Kaveri sanoi että varmaan noi Saksalaiset kävi pöllimässä ne. Kun kysyin miten se on mahdollista, kun olen istunut koko ajan tässä vieressä? No, sä et tunne Saksalaisia niin hyvin kuin mä.
Hetkittäin tuli tuntemuksia että huh-huh, olipas jännä kokemus. Että nyt kun tämä on ohi,
niin voisi kömpiä sänkyyn nukkumaan. Kun yritimme nousta, polvet eivät kantaneet ja alkoi uusi huutonauru, “että nyt kun ollaan selviä”.
Jossain vaiheessa olin ennustaja ja jokin maailman kellonsäätäjä.
Halusin todistaa kaverilleni ja eräälle britti pariskunnalle, sekä trippisittereillemme että tiedän mitä lähitulevaisuudessa tapahtuu. Se on valtavan helppoa kun sen osaa ja minä osaan.
Muut lähtivät “leikkiin” mukaan. Sanoin pariskunnan rouvalle että haluan nojata kyynärpäilläni polviin ja hän saa asetella käteni hieman eteen, kuin pitäisin siinä jalkapalloa.
Sitten sanoin että isännän koirista se valkoinen, tulee hetken kuluttua tähän ja työntää päänsä minun käsien väliin. Koirapariskunta makaili unessa 15m päässä. Sanoin että menkää minusta 6m päähän ja sitten lähetän “säteitä” koiralle. Vajaa pari minuuttia meni, en katsonut koiraa, maininnut sen nimeä tai sanonut sanaa dog tai ŝunạǩh.
Valkoinen koira tuli ja työnsi päänsä käsieni väliin kuten sanoin ja hieroin sen niskaa.
Se nukahti jalkojeni päälle ja tunsin suunnatonta rakkautta koiraa kohtaan.
Britti rouvaa itketti ja pelotti, mä kysyin kaverilta että pitäiskös välillä kietasta yksi jointti.
Vedettiin jointti ja juteltiin niitä näitä, kello oli 06.40 aamulla, kun taas todettiin että joko sitä nyt oltais niin selviä että päästään nukkumaan. Kaveri meni omalle bungalowillleen ja minä omalleni. En kuitenkaan mennyt sisälle kun sain tuntemuksia että eihän tässä vieläkään olla selvänä. Palasin etsimään kadonneita savukkeita, tutkimaan kirahvikiveä ja tarkastin ettei rantaviivalla ole mitään jälkiä. Ainakaan leivosten jättämiä.
Vähän yli klo.8 seisoin oman bungalowin kohdalla rantaviivalla, kiipesin 30cm kiven päälle.
Kiedoin käteni ympärilleni se tuntui mukavalle ja suljin silmäni. Heti kun suljin silmät alkoi tuntua että kivi työntyy maasta 100km/h. Tasapaino horjui ja sekunnissa olin New Yorkissa,
Vapaudenpatsaan soihdun sisällä. Sitten kaaduin puolimetriä syvään veteen, pitkin pituuttani suorin vartaloin. Avasin silmät ja näin pohjassa puolimetrisen merimakkaran. Nappasin nilviäisestä kiinni ja hain suihkuhuoneesta ämpärin ja laitoin siihen vettä sekä nilviäisen.
Se oli isännän suurta herkkua ja hän oli iloinen saadusta saaliista.
Kokemuksen jälkeen oli rentoutunut ja vapautunut olo. Kuin every where is a home.
Kuulin eläinten tuottamat äänet selkeämmin ja terävämmin.
Tasapainoaisti oli huippu vireessä ja askeleeni myötäilevät kaikkia pintoja kuin gekko.
Hengittäessä sai enemmän happea kuin ennen.
Ehhkä pienempi annostus olisi riittänyt ensikokemukseen. Alkoi neljäntoista tunnin
jälkeen muistua rippileirin huumepropaganda mieleen, ikitripit yms.
Oma käsitys oli sellainen, että tiesin koko ajan missä mennään, nou hätä.