Kiinnostukseni sieniin ja psykedeeleihin yleisesti alkoi reilu vuosi sitten. Alkusysäys oli kiinnostus mikrodosettamiseen, ajattelin siitä olevan apua opiskelussa ja mahdollisesti positiivisia vaikutuksia myös työelämään ja sosiaaliseen elämään. Ensimmäiset kokeiluni olivatkin mikroannoksia, joita otin kahvin kanssa ennen opiskelua ja yksittäiset kerrat myös töissä sekä viettäessäni iltaa kavereideni kanssa. Vaikutukset olivat positiivisia, koin olevani rauhallinen ja skarppi, mielialani oli hyvä, mutta olo ei mitenkään varsinaisesti päihtynyt, kuten ei ollut tarkoituskaan. Nämä positiiviset kokemukset mikroannoksista, sekä yli vuoden kestänyt aiheen opiskelu kasvattivat kuitenkin kiinnostusta varsinaista trippailua kohtaan.
Hankin itselleni tryffeleitä yhdessä aiheesta kiinnostuneen ystäväni kanssa. Kokeilimme niitä ensimmäistä kertaa yhdessä, ottaen molemmat n. 10g annoksen (kyseessä siis tuoreet tryffelit). Ilta oli hauska ja vaikutuksia oli havaittavissa, mutta mielestäni edes varsinaisesta tripistä ei voinut vielä puhua, vaikutukset olivat sen verran mietoja, eikä setting varsinaisesti tukenut niiden havainnointia.
Kiinnostukseni vahvempaa trippiä kohtaan kasvoi. Eräänä iltana ollessani yksin kotona, päätin, että nyt on aika kokeilla jääkaapissani odottavia vahvemmaksi mainostettuja tryffeleitä. Päätin nauttia aluksi vain puolikkaan rasiallisen (7,5 g tuoretta), sillä oletuksella, että tavara on vahvempaa kuin edelliset. Tämä oli ehdottomasti hyvä päätös, sillä voimakkuus piti ainakin subjektiivisen kokemukseni mukaan paikkaansa.
Söin tryffelit tyhjään vatsaan ja menin hieman jännittyneenä sängylleni odottelemaan vaikutuksia. En odottanut ihmeitä, sillä ajattelin tarvitsevani mahdollisesti vielä redosen annoksen pienuudesta johtuen. Yhtäkkiä vaikutus kuitenkin iski vahvana päälle. Aluksi tunne oli epämiellyttävä. Kehoni tuntui vieraalta ja jotenkin kevyeltä. Olo oli hieman epätodellinen ja sekava, ahdistus alkoi nostaa päätään tajutessani, että nyt on se kuuluisa tilanne, kun on vain “istuttava kyydissä”, tuli mitä tuli.
Laitoin kuulokkeet päähän, rauhoittavaa musiikkia soimaan ja päätin ottaa lukemistani kokemuksista oppia, en yrittänyt estää vaikutuksia, vaan päätin ottaa ne tyyneydellä vastaan ja nauttia kyydistä.
Oloni alkoi parantua. Kehossa tuntui rennolta ja kevyeltä, mutta vierauden tunne katosi. Aloin nähdä silmät kiinni todella kauniita visuaaleja, jotka elivät musiikin tahtiin. Tunsin lähes olevani yhtä musiikin kanssa, uppouduin siihen täysin. Jokainen kappale kuulosti käsittämättömän kauniilta. Visuaalit ja musiikki rauhoittivat minut lopullisesti, kelluin ihanassa turvallisuuden tunteessa ja euforiassa.
Aloin miettimään erästä läheistä ihmistä ja koin todella vahvaa yhteyden tunnetta häneen. Tämän ystäväni ajatteleminen sai minut lähes itkemään onnesta ja kiitollisuus valtasi mieleni. Mieleeni tulvi myös ihania muistoja lapsuudestani.
Trippi oli suurimmaksi osaksi herkkä ja rauhallinen, kaunis kokemus. Pari kertaa hoksasin joidenkin ajatuksieni outouden ja mielettömyyden, mutta se herätti vain hilpeyttä. Naureskelin näille ajatuksille itsekseni ja sitten vaivuin takaisin rauhalliseen euforiaan ja syvään yhteyden tunteeseen. Fyysinen olo pysyi loppuajan mainiona. Kehoni oli muuttunut hieman raskaaksi, mutta en kokenut tarvettakaan liikkua, siinä hetkessä kaikki oli täydellisesti, ja raukeuden tunne vartalossani tuntui juuri sopivalta tilanteeseen. Useita tunteja olosta nautittuani nukahdin onnellisena. Seuraavana päivänä olin tyytyväinen saamaani kokemukseen. Koin myös onnistumisen tunteita alun epämiellyttävän tunteen “kääntämisestä” kauniiksi trippikokemukseksi.
Muutama päivä tämän jälkeen päätin kokeilla ottaa loput omistamani tryffelit, eli 15 g tuoreita. Odotin innolla visuaaleja, musiikin kuuntelua ja sitä, millaisia ajatuksia tämä matka toisi tullessaan. Halusin välttää tryffelien epämiellyttävän maun, joten silppusin ne pieneksi, liotin sitruunamehussa ja valmistin teetä.
Join teen ja söin vielä lopuksi tryffelisilpun mukin pohjalta. Menin jälleen sänkyyni makaamaan, laitoin musiikkia soimaan ja yritin rentoutua. Alku vaikutti hyvältä. Jonkin ajan kuluttua alkoi näkyä pieniä visuaaleja silmät suljettuina. Olo ei ollut aivan yhtä euforinen, kuin edellisellä matkalla, mutta visuaalit olivat miellyttäviä ja musiikki kuulosti hyvältä. Sitten huomasin, että minun on käytävä vessassa, ja päätin mennä sinne heti, sillä ajattelin sen olevan myöhemmin mahdollisesti vaikeaa, jos trippi osoittautuu voimakkaaksi.
Vessasta tultuani jotain kuitenkin tapahtui. Kehoni valtasi aivan käsittämätön keveys, mutta se ei tuntunutkaan hyvältä. Olo oli todella epätodellinen, liikkuminen vaikeaa ja kehoni minulle täysin vieras. Koin myös jonkinlaista inhoa omaa kehoani kohtaan, peilikuvani ei sopinut mielikuvaani itsestäni ja mittasuhteeni tuntuivat vääriltä.
Selvisin sänkyyn, ajattelin jälleen yrittää kääntää ahdistukseni edellisen matkan kaltaiseksi rauhaksi hyväksymällä sienten vaikutuksen hetkellisesti osaksi itseäni. Makasin hämärässä paikallani, yritin nauttia musiikista, peiton pehmeydestä ja silmissäni vilisevistä värikkäistä kuvioista. Visuaalit olivat jossain välissä muuttuneet äärettömän kirkkaan värisiksi ja hyvin voimakkaiksi. En kuitenkaan saavuttanut mielenrauhaa, vaan sekavuus valtasi pääni. En tuntunut saavan kiinni yhdestäkään ajatuksesta. Ahdistava puuromaisuus valtasi tajuntani ja menin paniikkiin. Kuin salama kirkkaalta taivaalta sykkeeni nousi pilviin. Tajusin saavani paniikkikohtauksen. Nousin ylös sängystä, hoipuin keittiöön. Olin hysteerinen, sydämeni hakkasi, raajat hikoilivat ja aloin hyperventiloida. Olisin halunnut itkeä ja huutaa, mutta en pystynyt siihen. Yritin tehdä hengitysharjoituksia, mutta ne eivät rauhoittaneet minua, vaan päin vastoin. Tunne vieraasta kehosta ja hengityksen vaikeudesta saivat paniikin vain pahenemaan.
Muistin lukeneeni, että sokerin nauttiminen saattaa katkaista tripin tai lieventää psilosybiinin vaikutuksia. Päätin kokeilla vahvasti makeutetun kamomillateen juomista, josko sokeri ja kamomillan rauhoittava vaikutus parantaisivat oloni. Onnistuin valmistamaan teen ja juomaan sen, vaikka kehon kontrollointi tuntui lähes mahdottomalta. Tässä vaiheessa musiikki alkoi kuulostaa sietämättömältä kakofonialta, joka vei minua entistä kauemmas todellisuudesta. Revin paniikinomaisesti kuulokkeet päästäni. Tee ja sokeri eivät tuntuneet auttavan, runsas sokeri sai ainoastaan aikaan vahvan fyysisen pahoinvoinnin. Harkitsin avun soittamista, tai menemistä naapurissa asuvan kaverini ovelle. En kuitenkaan uskaltanut soittaa ystävilleni, saati hätänumeroon tai päivystykseen. Myös naapurin ovelle meneminen tuntui liian pelottavalta. Ajattelin hänen pelästyvän olotilaani ja päätin hyväksyä, että tämän olen itse itselleni aiheuttanut, joten tämä on myös yksin kärsittävä läpi.
Psykoosiin vaipumisen tai täydellisen kontrollin menettämisen pelko oli pahin koskaan kokemani. Pelkäsin myös satuttavani itseäni, jos en kestäkkään useita tunteja jatkuvaa silmitöntä kauhun tunnetta ja sitä kaiken vierautta ja epätodellisuutta. Istuin keittiöni lattialla yrittäen mennä eteenpäin sekunti kerrallaan. Ajantajuni oli vääristynyt, minuutit tuntuivat tunneilta ja tunnit päiviltä. Tuntui, että mitään ei ole enää tehtävissä, mikään ei tule enää koskaan olemaan hyvin. Olin vihainen aiheutettuani tämän itselleni.
Päätin laittaa podcastin pyörimään, josko ihmispuhe rauhoittaisi musiikkia paremmin ja pysyisin todellisuudessa kiinni. Samalla aloin siivota keittiötä. Puhtaiden astioiden laittaminen kaappiin tuntui mahdottomalta suoritukselta, mutta hitaasti astia kerrallaan jatkoin tehtävän suorittamista samalla yrittäen keskittyä podcastin arkiseen jutusteluun. Tämä rauhoitti minua sen verran, että uskalsin mennä takaisin sänkyyn. Yhtäkkiä huomasin olevani aivan jäässä. Puin villapaidan päälleni ja hautauduin kahden peiton alle. Sitten iski voimakas pahoinvointi ja hoipuin vessaan, jossa oksensin useita kertoja. Olin uupunut, mutta nukahtaminen tuntui mahdottomalta ajatukselta. Päätin kuitenkin mennä takaisin sänkyyn.
Peittojen alle hautautuneena podcastin edelleen pyöriessä puhelimestani nukahdin lopulta jossain vaiheessa jonkinlaiseen “koiran uneen”. Uni oli kevyttä ja sekavaa, mutta edes tällainen puolitajuton tila oli kuin taivaan lahja tunteja kestäneen ahdistuksen jälkeen. Nukuin muutamia tunteja.
Aamulla oloni oli illan/yön tapahtumien jäljiltä ahdistunut ja koin jonkinlaisia flashbackeja epätodellisesta olosta. Olin kuitenkin hyvin kiitollinen tripin ollessa ohi. Henkisesti tästä tripistä selviäminen kesti useita päiviä, mutta lopulta ahdistus alkoi hellittää ja sain kerrottua myös parille ystävälleni tapahtuneesta.
Lyhyeen historiaani sienten kanssa mahtuu siis nyt pari hyvin erilaista kokemusta. Huonon tripin ollessa päällä olin vakuuttunut, etten aio ottaa sieniä enää koskaan. Nyt asiaa käsiteltyäni en ole enää aivan samaa mieltä, mutta jonkinlainen tauko ennen seuraavaa kokeilua on varmasti paikallaan. Nauttimani annokset ovat myös olleet aika maltillisia, joten jatkossa täytyy varmasti huomioida, että olen todennäköisesti vähän tavallista herkempi psilosybiinille.
aikaa ensimmäisestä sieni tripistä on jo 10 vuotta mutta se on piirtynyt ihmismieleen aika hyvin talteen.
