Palaute ja kehitysehdotukset

Tuossa tuo lukee muutama viesti ylempänä, eli Psilosybiini ja aivovamma ketjuun yritin linkata tuon Oregonin osavaltion järjestämän laillisen psilosybiiniterapian. Ei pitäisi kovin kaukana olla aiheen ytimestä.

Psilosybiinisienet ja ahdistus ketjuun kirjoittelin pitemmän viestin jossa kerroin oman näkemykseni ahdistuksesta ja siitä miten meditointi voi auttaa sen hallitsemisessa, ja myös että miten sienet vaikuttavat omalla kohdallani meditoinnista saatavien hyötyjen kaltaisesti, ja miten koen rauhallisuuden aina trippien jälkeen. Viestin alkuun otin esille yhden näkemäni tv-sarjan jossa päähenkilö koki viestin alkuperäisen kirjoittajan kuvailemia oireita ja johon myös kirjoitin että kyseessä tietysti vain tv-sarja jota ei kannata ottaa sen totisemmin. (Olisin voinut myös vielä lisätä etten tarkoita ettäkö tässä olisi kyse sen tv-sarjan kaltaisesta elämän tavoista, vaan pointtina vain nuo ahdistuskohtaukset joita voi tulla monenkinlaisessa stressaavassa elämän tilanteessa) Lopussa kysyin mitä vinkkejä alkuperäinen kirjoittaja on saanut mainitsemiltaan lääkäreiltä ja aivan loppuun kirjoitin omat näkemykseni yleisistä annoksista joita kysyttiin (aloittelijalle 1 - 2 grammaa cubensista, tai reilu gramma silokkeja) ja suosittelin myös muistamaan hyvän set and settingin ihan yleensä. Näidenkään ei pitäisi kovin kaukana olla aiheen ytimestä. Luo oikeenkin “kannustavan” ilmapiirin foorumin käyttäjille jos tällä tavoin jatkuu.

1 tykkäys

Psilosybiinisienet ja ahdistus -viestiketjuun eivät kuulu horinat TV-sarjoista tai ylläpidolle kohdistetut palautteet. Varsinaisen asiasisällön voit lähettää uudelleen ketjuun. Psilosybiiniterapiakeskusteluille voi perustaa oman viestiketjunsa.

Sinua on huomautettu jo tässä palauteketjussakin useampaan otteeseen aiheissa pysymisestä myös aiemmin, eikä kovin monelle yleensä joudu selittämään näin yksinkertaisia asioita lukuisia kertoja. Ylläpidon tavoitteena ei ole saada foorumille mahdollisimman paljon viestejä niiden laadusta välittämättä, eikä varsinkaan mukautua yksittäisten käyttäjien ideaaleihin keskustelukulttuurista. Samasta asiasta jankuttaminen ei ole rakentavaa palautetta.

1 tykkäys

Tämä “horina” tv-sarjasta oli muutaman lauseen pituinen teksti. Ylläpidolle kohdistetun palautteen lisäsin tuohon edellä mainitseman viestin eteen sen jälkeen kun se poistettiin ja lähetin sen uudelleen. Ensimmäisessä versiossa ei siis ollut mitään palautteita.

Mitä me nyt sitten saamme sanoa Psilosybiinisienet ja ahdistus ketjussa? Ja mitä Psilosybiini ja aivovamma ketjussa?

On melko vaikea ajatella mitään tällaisten kahleitten sisältä. Ja alkaa jo hiukan oksettamaan koko ajatus kirjoittaa tänne mitään, koska tämä on täysin nurinkurinen ilmapiiri ja henkisyys ylipäätään ja erityisesti vielä täällä psykedelia-aiheisella foorumilla jossa pitäisi pystyä ajattelemaan vapaasti.

Jos aiheessa pysyminen on tosiaan noin vaikeaa, niin lopeta ihmeessä kirjoittaminen kun siltä kerran tuntuu. Kertauksena:

2 tykkäystä

Nyt riittää lässytys. Jos et oikeasti pysty ymmärtämään edes auttavasti mitään, mitä sinulle on tässä jo selitetty esimerkiksi alueelle x kuulumattoman hourailun postaamisesta (ja niiden viestien poistamisesta) niin olet sitten varmaan avun ulottumattomissa.
Täältä voit arpoa itsellesi serveripaketin ja perustaa aivan oman foorumin mitä hyvänsä sekalaista paskanjauhantaasi varten.
Miten aina löytyy tällaisia tyyppejä, jotka kuvittelevat esimerkiksi tämänkin foorumin ylläpidon olevan jotenkin palkattua palvelusväkeä hyppäämään jokaisen idioottimaisen “minum sanam vapaus” -vaatimuksen mukaan? Foorumin käyttäjät eivät ole mitään asiakkaita. Miksi olisi joku itseisarvo saada mahdollisimman paljon ihmisä käyttämään foorumia JA ennen kaikkea postaamaan mahdollisimman paljon vaikka nyt sitten aivan paskaviestejä? Ihan tosissaan kiinnostaisi tietää.

En ole poistanut yhtäkään kirjoittamaani viestiä, mutta tarkoititkin varmaan teidän poistamia viestejä?

Ei varmaan auta tähän järjettömyyteen paljoa sanoa, mutta mitä tuosta foorumin ylläpitämisestä ajattelen niin näkisin tämän kaltaisen foorumin toimivan melko pitkälle vapaaehtoisvoimin. Sekä ylläpitäjien että käyttäjien osalta. Ylläpitäjät eivät siis ole palvelusväkeä sen enempää kuin käyttäjätkään. Ajattelisin asian enemmänkin hyvän rakentamisena yhteisvoimin mahdollisimman hyvässä hengessä.

Uuden foorumin perustamisen sijaan näen kannattavampana yrittää tukea nykyisiä tämän aihepiirin foorumeita ettei hajauteta tätä pientä käyttäjäkuntaa yhä pienemmäksi.

1 tykkäys

Moi ylläpito, kiitos foorumin tarjoamisesta sienimielisille.

Semmoinen tuli mieleen että käyttäjien tietoturvan parantamiseksi voisi olla hyödyllistä jonkinlaisen salauksen toteuttaminen/mahdollistaminen yksityisviesteihin.

Discourselle näyttää olevan virallinen plugarikin E2EE:n toteuttamiseksi: Discourse Encrypt (for Private Messages) - plugin - Discourse Meta

Täysin aukoton se ei ole (kts. kohta Threat models). Mutta parempi kuin ei mitään.

Kiitos palautteesta ja ehdotuksesta @gnoomu, otetaan harkintaan.

1 tykkäys

Tykkään kyllä tästä uudesta foorumiversiosta. Olin kyllä vanhaa foorumia lukiessani aika nuori ja hyvin sekaisin joten en siitä kovin paljoa muista. Täällä kuitenkin tuntuu olevan tosi vähän kasvatuspäiväkirjoja tai ylipäätään kokeneempien harrastajien aktiivisuutta. Ehkä tuo kasvatuspäiväkirjojen osio voisi olla tapa lisätä sitä? Voisi järjestää vaikka tuotekilpailuja tai joukkovoimaistettuja tutkimuksia kotimaisista sienistä. Aloittelijoita voisi myös kannustaa kasvatuspäiväkirjan tekemiseen projektia seuraavalla ohjeistuksella/opetuksella. On aina ikävä lukea kun nyymi kasvattaa ensin hometta laatikon tai kaksi ja tulee vasta sitten foorumilta kysymään apua. Kynnystä voisi siis yrittää madaltaa jotenkin.
Ehkä kasvatusosiossa voisi korostaa enemmän ruokasieniä? Kotitalousjätteiden kierrätys on nimittäin paljon järkevämpää niiden kanssa ja se puoli tästä harrastuksesta kiehtoo monia.
Lailliset lääkesienetkin sisältää paljon aktiivisia aineksia ja näistä kertovan kirjallisuuden lisääminen varmasti kannustaa niiden kasvatukseen vanhoja silokinpopsijoitakin.
Yritän omalla panoksellani vääntää kotikeittiöön sopivia no-pour agarviljelyratkaisuja. Petrimaljojen kuumakaataminen on todella haastavaa aloittelijoille ja isot tupperwaret ovat hommassa aivan onnettoman huonoja. Ilmeisesti myös steriilin työskentelyn käsitekniikat ovat suomalaisille toistaiseksi sen verran hankalia ettei moni ryhdy edes SAB hommiin joten yritän kiertää sen myös.
Eräänlaista portaiden tasoittamista ja vähentämistä siis.

Mukava kuulla.

Mikä se kysymys oli? jos kokeneempia harrastajia ei huvita kirjoitella, niin sitten he eivät kirjoittele. Kasvatuspäiväkirjaosioon voi kuka hyvänsä aloittaa päiväkirjan. Siitä vain sanailemaan.

Hieno idea, laita vain kilpailua pystyyn :slight_smile:

Missään tapauksessa ruokasienipäiväkirjat eivät ole kiellettyjä. Kuka hyvänsä voi sellaista alkaa kirjoittelemaan vapaasti.

Myös tietolähteitä voi kuka hyvänsä jakaa foorumilla ja aloittaa keskustelua laillisista lääkesienistä. Tähän ehdottomasti myös kannustetaan.

Ok.

Tämänkin vuoksi on kirjoiteltu ihan ilmaiseksi jakoon, palkkiota pyytämättä ja vaivoja säästelemättä esimerkiksi Hullu mykologi - kootut ghettotekniikat -opas

2 tykkäystä

Ihan totta. Foorumihan tämä on. Taidan haluta jotain mitä ei vain ole eikä sormia napsauttamalla synny.
Kulttuuri. Tai mitä toivon tai haluan sen olevan.
Kyllä tästä vaikka mitä keksitään ja piereskellään vanhoiksi siinä sivussa. :stuck_out_tongue_winking_eye:

Hmm, kaitpa tämän vastauksen voi niputtaa tähän ohjeistukeen:
“Osallistu sivuston toimintaan ja kehitykseen antamalla palautetta tai kehitysehdotuksia tässä viestiketjussa.”

Meitä tämän foorumin vierailijoita yhdistää @b00mba yksi asia. Me kaikki toivomme että Suomen ja maailman psykedeeli kulttuuri kehittyy.

Psykedeelit ovat meidän kiinnostuksen kohde. Siinä ei ole mitään sen kummempaa kuin kiinnostuksessa musiikkia tai matematiikkaa kohtaan. Me olemme psykonautteja, meillä on loputon kiinnostus matkata mielemme maailmoissa ja oppia psykologiaa. Emme mahda sille mitään, se on minne uteliaisuutemme vie meitä. Voimme toki viettää elämämme olemalla tutkimatta sitä mikä meitä kiinnostaa. Meidän kiinnostuksen kohde ei vahingoita ketään. Meidän syömät sienet eivät ole keneltäkään pois. Me uskomme että matkoillemma voimme löytää jotain tärkeää.

Kultuurin muutos vie 20 vuotta aikaa. 50 vuotta aikaa. 100 vuotta aikaa. Lopulta 10 000 vuotta aikaa.
Sienet ovat olleet täällä ennen ihmistä, apinoiden aikaan. Sienet tulevat olemaan Homo Sapienssin jälkeen.

Mutta mitä sitten voi tehdä vuonna 2023, auttaakseen psykedeelikulttuurin nousemista pois maan alta. Yleisesti ymmärretyksi ja hyväksytyksi osaksi elämää. Osaksi joidenkin uteliaiden ihmisten tutkimuksia. Keksikääpä se. Hiljainen tukijoukko seisoo takananne, vaikka emme ryntäisi kadulle ensi-kutsusta.

2 tykkäystä

Noinhan se menee. Onhan suomemme aika pieni paikka myös, mutta sen verran vanhaa foorumia muistan, että tiedän meitä kyllä olevan. Edellinen globaali sienibuumi oli 80- luvun taitteessa ja seuraava on käynnissä nyt. Luonnollisesti täällä pohjolassa asiat herää aina vähän hitaampaa. Herääpähän kuitenkin.

Sen verran hyvin kirjoitettu vastaus, et taisin saada ajateltavaa loppupäiväksi.

1 tykkäys

Mitenkäs gallup äänestämisen rajoitteet käyttäjätunnuksilla?
Onko siis mahdollista harjoittaa kepulipeliä ja luoda uusia käyttäjiä äänestääkseen itseään?
Varmaankin olette jo tätä ennakoineet, mutta tuli mieleen varmuuden vuoksi kysyä. Voisi olla kehityksen/hienosäädön paikka uusien käyttäjätunnusten rajoitteissa jos tällainen porsaanreikä kuitenkin löytyy kepulipeleihin.

Öö öö. Saiskohan tuota sallittua kuvatiedoston kokoa säädettyä ihan vain yhellä tai kahella pykälällä ylöspäin? Hankala saada vastavalokuvia tai ylipäätään tarkkoja kuvia petrimaljoista ladattua ilman kuvan laatua huonontavia muokkauksia.