“Silokin tapaiset sienet” on niin epämääräinen määritelmä, että ainoa järkevä suhtautumistapa sieniin on seuraava:
ÄLÄ syö mitään sientä, mitä et varmasti tunnista.
Tämänkin alkavan syksyn aikana tunnistuspyyntöihin on tullut joukko hyvin erilaisia sienilajeja, joita ei silokkiin yhdistä oikeastaan muu tekijä kuin ‘pieniä sieniä joilla on jalka ja lakki’.
On ollut aika lämmintä ja sieniä ylipäätään on löytynyt runsaammin vain varjoisista paikoista. Uutta spottia kävin kuvailemassa ja parin lauhatupon juuren lähellä oli valkoista rihmastoa (ei ihan kuitenkaan maantasalla). Voiko olla merkki, että maassa olisi sieni?
Riippuu. Ovatko yölämpötilat alle 10°c? Onko ilmassa tai maassa pienintäkään kosteuden tuntua? Jos aurinkoiset lämpimät päivät ovat kestäneet pitkäänkin, niin odottelisin ainakin oman kokemuksen mukaan seuraavia sateita.
Toki spoteilla käyminen kannattaa muutenkin ottaa ulkoilumielessä ja luonnosta nauttia vaikka mitään kuvattavaa ei löytyisikään. Loppupeleissä kaikki “hukkareissutkin” vain lisäävät kokemusta ja tulevaisuudessa osaat paremmin lukea ja arvioida sienestys säätä.
On ollut tosi lämmintä kyllä. Elokuun lopussa oli muutama kunnon sadepäivä ja löysin yksinäisiä sieniä ja muutaman 2-3 sienen esiintymän. En ole sittemmin näiden syyshelteiden aikana löytänyt yhtään yksilöä.
kävin tänää kattoo neljäs kuvauspaikassa et miltä näyttää. yhdessäkää ei ollu yhtää kuvattavaa mikä harmittaa vietävästi. ollu kyl tosi lämmintä ja vasta oli vähän sateit tääl hämees. oikee kateeks käy ku jotku kuvannu isoi määrii.
viime vuonna oli aika vähän kuvattavaa samoil spoteil. kahessa niist oli viime vuonna yks ainut yksilö. sit yks mis oli kaikist eniten on semmosen korkeen ja aika paahteisen mäen päällä. sielt en löytäny tänää yhtää kuvattavaa.
toisessa mis oli viime vuonna kuvattavaa oli jotain tehty pellolle. sitä ei oltu käännetty mut oli vissii vehnää laitettu kasvamaan rehuks metsän eläimille. ei ollu mitenkään viljelyspelto. apilaa oli paljon joukossa niinku viimeki vuonna. sit oli ruohotuppaita edellee jäljellä kohtuuella.
aika paljon harmittaa kyl. oon kyl kattonu kaikki oppaat läpi mut aika huonosti löytäny hyvän olosii paikkoi. voisin laittaa pari kuvaa niiltä kohteilta täs
Terve mietin tämmöistä kun meillä on pihan reunassa silokille täydellinen spotti kasvaa, eli siellä kasvaa tuota nurmi lauhaa, on sitä koivikkoa ympärillä. ja jopa sitä pitkää punaisena kukkivaa kasvia en muista nimeä.mutta ei ole ollut yhtään siellä silokkeja saisiko siitä jotenkin tehtyä paremman että jos se siellä alkaisikin kasvamaan onko mitään keinoja ?
Vuodet eivät ole suoraan verrannollisia keskenään sadon kannalta, koska ajankohtaiset sääolosuhteet vaihtelevat vuosittain ja muuttujia on muutenkin todella paljon. Mäkiset alueet ovat yleensä kuivempia ja en itse lähtisi sellaiselta alueelta etsimään kuvattavaa. Kannattaa ehkä katsella maastokarttoja ja etsiä uusia paikkoja. Se että jostain joskus löytyy yksittäisiä yksilöitä ei välttämättä tarkoita että siellä kannattaisi käydä kuvaamassa. Parhaat kuvat olen itse saanut vesistöjen läheltä, kuten nurmilauhaa kasvavilta luontopoluilta jotka ovat suoraan vesistön vieressä.
A) Ei ole sovelias kasvuympäristö. Maaperä voi esimerkiksi olla liian emäksinen, vaikka alue näyttäisikin muuten kasvillisuudeltaan sopivalta.
tai
B) Ei ole vielä levinnyt sinne.
Maaperän ja kasvuston happamuuteen ja laatuun tuskin pystyt vaikuttamaan luotettavin keinoin. On tosin mahdollista, että mikäli toivottavan kuvaussienen itiöitä päätyy alueelle tavalla tai toisella, ne saattavat kolonisoida alueen. Jos näin käy, riippuen hyvin vahvasti paikkakunnastasi, voi kulua pari vuotta tai pari vuosikymmentä, ennen kuin itiöemiä (tai ns. satoa) alkaa tulla maan pinnalle. Mitä pohjoisemmassa paikka on, sitä kauemmin itiöillä kestää muodostaa kestävä rihmasto alueelle. EDIT: Tämä siis oletuksella, että kasvillisuus on kuvailemasi mukaisesti kasvua suosivaa.
sitkeesti ku jaksaa ettii ni kuvattavaa löytyy =) sadan yksilön esiintymä löyty. mites pian kantsii käydä uudestaa kattoo uusii yksilöit näitten jälkee?
toisestaki paikasta löyty kuvattavaa mut vaa kaks yksilöö. mietin et onks sinne tulossa lisää kun oli hyvän näköst maastoo. et kantsiiko käydä kattoo uudestaa vaikka viikon päästä?
Yleensä nyt olisi kausi parhaimillaan, mutta täällä Uusimaan alueella ainakin (ja osittain muuallakin suomessa) on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen lämmin alkusyksy. Nytkin on ollut varsin vähän sateita ja kierellessäni silokkien kasvupaikoilla en löytänyt yhtikäs mitään, muutamaa aivan eri sientä lukuun ottamatta. Milloin siis pitäisi silokkien ilmestyä? Kannattaisiko vaan odottaa, kunnes sateet yleistyvät ja sää viilenee? Voi olla niinkin että tässä tapauksessa kausi on hieman myöhempänä kuin yleensä.
Itsekkin olen päätä pyöritellyt. Viime viikonlopun runsaiden sateiden jälkeen ollut öisin alle 10c, mutta ei ole suipun suippua niissä paikoissa mistä löysin elokuun lopussa.
Onko potentiaalia heinäpellossa, joka niitetään kerran vuodessa? (hevosille heinää) Ei siis ole mättäitä juurikaan. Kyseisiä peltoja ei ole kynnetty pitkään aikaan. Jossain kohti on sammalta. (Voi olla merkki happamasta maasta)
Uusi sienikuvaaja kyselee. Miten laitumille uskaltaa mennä, jos on sähköaita ympärillä? Ei tietenkään eläinten joukkoon, mutta jos ei mitään näkyisi missään? Joku kosketukseton sähkötesteri ja sillä kattoo onko aita päällä? Vai onko siinä aidan juurellakin tai lähimaastossa todennäköisempää törmätä kuvattavaan?
Espoosta ei ole löytynyt uudelle kuvaajalle mitään. Parilla laitumellakin on käyty pyörimässä ja sitäkin enemmän vanhoja peltoja/heinikkoja, joissa kyllä nurmilauhaa kasvaa runsaasti ja töppäissä. Muita sieniä näkynyt, vaan ei suippuja. Onko tämä lämmin syksy vain siirtänyt kauden alkua etelässä? Onko muut täällä saaneet kuvia? Ehkä viikonlopun sateiden jälkeen () voisi koittaa uudestaan…
Tampereen suunnaltakaan ei ole vielä löytynyt mitään. Erään kesantopellon kävin mielenkiinnosta tarkastamassa, mutta laihaa oli löydöt. Tarvinee odotella tulevia sateita ja ehkäpä sitten uutta matoa koukkuun?
Onko joku jossain täälläpäin suippiksia löytänyt? Ei tarvitse tarkkaa paikkaa kertoa, mutta jos haluja on niin aloittelevalle kuvaajalle saa vinkata suunnan!
Elokuussa kuvasin 13 ja Syyskuussa 2. Näin pohjoisessa alueellani lähes kaikki heinäpellot kynnetään säännöllisesti ja puistoalueilla ajetaan syksyllä ruohot säännöllisesti. Muutenkin metsäistä melkein kaikkialla.
Paikat mistä löysin olivat hakkuuaukon reunalla kasvava ruoholauha-laikku ja jo metsittynyt hylätty pelto. Vähän jäi kaivelemaan, kun paljon reissuja on tullut tehtyä. Nyt alkaa olemaan pakkasöitä jo. Tosi nopeasti muuttui säätkin helteestä hallaöihin.