Ensinnäkin, mitkä muut aineet?
Pidän mahdollisena, että eri psilosybiinisienilajit eroavat vaikutuksiltaan johtuen lajien välisistä kemiallisista eroavaisuuksista, mutta en ole vielä nähnyt näyttöä siitä, että jollakin tietyllä oheistuotteella olisi osoitettu olevan tietynlaista bioaktiivisuutta. Tätä on ounasteltu, mutta siihen se on jäänyt. Aeruginaskiinia testattiin ja se ei ollut aktiivinen.
Olen seurannut tiiviisti yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten psilosybiinisienten parissa toimivien laboratorioiden toteuttamia pitoisuusanalyysejä, eikä myöskään niissä ole ilmennyt lupaavia uusia kandidaatteja, vaikka mielenkiintoisina löydöksinä on tosin ollut tietyillä lajeilla jäämämäärinä esiintyviä beetakarboliineja.
Ilmeisesti tässä ollaan kuitenkin oikeilla jäljillä siinä, että huurumadonlakeilla tällaisia mielenkiintoiselta vaikuttavia oheistuotteita on vielä erityisen vähäisiä määriä.
Toiseksi, väittäisin, että kymmenen grammaa huurumadonlakkia sisältää niin suuren määrän psilosiiniä ja sen esiastetta, että ei keskivertoihminen ei siinä kauheasti mitään muuta vaikutusta kykene edes tuntemaan.
Noin suurilla annoksilla on hyvin tavanomaista, että sieniä nauttinut henkilö ei kykene enää havainnoimaan ympäristöään aistien ollessa täydessä sekamelskassa - ja minuuden kokemuksen huuhtouduttua jonnekin fraktaalien sekaan, myöskään saamaan kokemuksista irti senkaltaisia tulkinnallisia puolia, joiden eroavaisuuksia jonkin toisen kokemuksen kanssa olisi mahdollista arvioida kovin luotettavasti.
Itsellä muutama kokemus isommilla annoksilla, enkä muista niistä oikein muuta kuin humisevaa valoa ja moniulotteisia kuvauksia jonkinlaisista koneistoista. Niistä ei jäänyt jäljelle mitään, mitä olisi mielekästä koittaa selittää.
Joissakin koulukunnissa on kuitenkin tavattu suosia erittäin suuria annoksia. Siinä missä McKennan veljekset suosittivat aikoinaan viittä grammaa “sankarillisena annoksena”, myöhemmät hahmot ovat saattaneet lähtiä keulimaan vielä isommilla annoksilla. 2010-luvun alkupuolella mm. edesmennyt Kilindi Iyi suositti jopa 30 gramman kerta-annosta.
Nykytutkimusten tarjoaman tiedon valossa näyttää siltä, että osalla ihmisistä on geenipoikkeama, jonka vuoksi psilosybiini tuottaisi heillä noin seitsemän kertaa vähäisemmän vasteen. Mainituin Iyin kertomuksia lukiessa onkin pakko pohtia, oliko hän kenties tämän geenipoikkeaman kantaja.