Ensikertalaisen päiväkirja 2020. Spiderman/UncleBens tek, p.cubensis ecuador

Teksti peräisin vanhalta foorumilta ja ajattelin julkaista sen tännekkin kun ei näitä UBtek oppaita ole suomeksi kauheasti. Nauttikaa ja jakakaa tietoanne eteenpäin :wink: -hemulaattori

Heips! Olen jo puolitoista vuotta sitten löytänyt tämän sieniharrastuksen silokkien metsästämisen muodossa. Niitä nyt on sitten parina vuonna tullut kaverien kanssa etsittyä ihan kohtalaisin tuloksin. Mutta tämä ei ollut tarpeeksi, halusin oppia lisää ja jatkaa tätä mahtavaa psykedeelistä harrastusta ympäri vuoden. Joten jo viime vuonna tuli tilattua pari printtiä, mutta vasta nyt tammikuussa elämän tilanne antoi myöden ruveta kasvattamaan.
Valitsemani tek on hyvin mielipiteitä jakava, mutta aivan täydellinen aloittelijoille joilla ei välttämättä ole rahaa painekattilaan eivätkä halua riskeerata kontaminaatteja getto tyylin takia.
Tässä on siis minun ensimmäinen kokemukseni kasvattamisen kanssa!

07.01.2020
Matkani alkaa Itiöruiskujen valmistuksella. Printit olivat jo vuoden lojuneet laatikon pohjalla, joten hiukan jännitti toimivatko ne enään.
Tämän tein suht getto menetelmillä, mutta onnistuin eikä kontaminaatteja ole ilmaantunut vaikka pusseja olen inokuloinut lähemmäs 20kpl.
Elikkäs 1.keitin vettä 20 min 2. imaisin kuumaa vettä ruiskuihin 3.anna jäähtyä 4.SABin sisälle kaikki tarvittava. lasi, ruiskut, neulat, avaamattomat printit. Uitin kaiken isopropanolissa ennen sinne laittamista. 5. Hanskat käteen ja ensin rapsuttelin yhden printin lasin pohjalle 6. Neula kiinni ja vedet ruiskusta lasiin 7. Sekoittelin itiöitä hiukan veden sekaan ja imaisin koko liuoksen takaisin ruiskuun. 8. Suojus takaisin neulaan ja tadaa valmiita itse tehtyjä itiö ruiskuja.

08.01.
Käyttäen still air boxia inoculoin 9 uncle bens/risella pussia. Tämä on vähän sama kuin ostaisi valmiiksi steriloituja spawn bagejä netistä, mutta näitä löytyy ihan lähi prismasta. En leikannut kokonaista kulmaa pois niinkuin alkuperäisessä tekissä vaan käytin redditissä hyväksi havaittua reijitin metodia. Yksinkertaisesti reijittimellä yläkulmaan reikä, jonka sitten peitin micropore teipillä ilmanvaihto reijäksi. Jotkut tykkäävät vihata tätä menetelmää sen simppeliyden takia. Mielestäni ajatus on kerrassaan nerokas!

13.01
Ensimmäiset elon merkit, joka tarkoittaa sitä että itiöt olivat selvinneet vuoden kaapin pohjalla!

17.01
Pidän pussejani jääkaapin yläpuolella olevassa kaapissa laatikossa joka on vuorattu foliolla ja se pitää lämpötilat juuri sopivana.

21.01
Ei enään kauaa!

02.02
Ensimmäinen pussi on ollut jos valmiina viikon. Risella pussit tuntuivat kolonisoituvan paljon hitaammin kuin uncle bens pussit. Mutta nyt laitetaan pojat bulkkiin. Käytin substraattina perus kookosta ja vermikuliittiä, pasturoin käyttäen bucket tekkiä. Ladoin substraatin ja spawnin kerroksittain ja päälimmäiseksi laitoin kerroksen substraattia. 2 unmodified tubia oli lopputulos.

07.02-09.02
Tubit fruittaukseen

15.02
Ekat pinnit havaittu isommassa tubissa

16.02
Ne kasvaaa!
https://i.imgur.com/CPDVoV6.jpeg

20.02
Kohta on poiminnan aika

21.02
Ensimmäisen “sadon” lukumäärä on pieni mutta hyvin isokokoisia. En ole tehnyt mitään näin palkitsevaa pitkään aikaan, ihan mahtava fiilis! :D

23.02
Nyt loputkin pinnit ovat kasvaneet isoiksi, annoin kaiken aina kasvaa loppuun asti ennen kuin poimin. Näin sain paljon enemmän satoa kun se että olisin kaiken kerännyt parin valmiin sienen takia.

25.02
Ensimmäisestä tubista inasen yli 60g kuivaa ekasta flushista. Toinen tubi vasta alkaa kunnolla fruittaamaan tässä vaiheessa.

26.02
https://i.imgur.com/Ofjq1Sz.jpeg

27.02
Nyt päästään niittämään tämä toinenkin tubi. Tähän oli kehittynyt jännä mutantti :D
https://i.imgur.com/MqAF84m.jpeg

03.03
Tämän tekstin kirjoittamispäivä. Ensimmäisen tubin toinen flushi on aika harva mutta tässä banaani skaalaa antamaan.

Toisen tubin toinen flushi näyttää jo paljon paremmalta ja tiheämmältä. Pinnejä on tosi paljon mutta ei näy kuvassa ehkä niin hyvin.

**Toivottavasti tämä innostaa ja inspiroi jotakin teistä aloittamaan tämän harrastuksen tai poimimaan kerran jo haudatun itiöruiskun sieltä jääkaapin pohjalta! :D

8 tykkäystä

04.03
Poimin juuri tälläisen yksilön ekasta tubista vaaka loppuu kesken, enkä halunnut rikkoa lakkia printtauksen takia. Pelkkä varsi oli 35g ja 50g vaaka ei mitannut pelkkää lakkiakaan ja sieni oli painavampi kun tuo banaani, joten paino varmasti lähemmäs 100g. Kyllä tää harrastus vaan on jännä! :D

06.03

K: Kunnon mörköjä! :D Mites tää riisijuttu toimii, steriloidaanko noita mitenkään? Onko tästä joku tutoriaali jossain nuubille?

redditistä löytyy r/unclebens(siinä sivubaarissa kaikki mitä tarviit) ja youtubesta löytyy varmaan muutama tutoriali jos etsit “spiderman tek”. Mutta näitä ei tarvi steriloida kun ovat jo valmiiksi keitettyä riisiä ja steriilejä, suljettuja pusseja.

21.03
Vähän taas päivitystä tilanteeseen tänään 21.3.2020 molemmista tubeista on nyt tullu kolmannet flushit saas nähä jaksaako vielä puskee neljänne.

Pienempi laatikko

Tämä iso laatikko ei tehnyt pinnalle kun 2 pinniä enää mutta huomasin että blockin pohja oli täynnä pinnejä niin käänsin sen ympäri ja se toimi oiken hyvin :)

hieno clusteri

Sitten yhdestä uudemmasta tubista tuli toinen tällänen jäätävä 80g köriläs

27.03
Taas vähän kuvapäivitystä. Heti tuon viime flushin jälkeen tämän pikkulaatikon pohjasta ja sivusta alko tulemaan hirveesti pinnejä joten käänsin kakun ympäri ja uitin vain puoliksi vedessä. Parempi sivusta kun ei mistään. ;) Tämä oli jo tavallaan neljäs flushi ja käänsin kakun taas ympäri kun pohjaan oli tullut lisää pinnejä. Ei enään ihan kauheita määriä näköjään puske nuokin oli kuivana pälle 5g. Isommassa tubissa taas vain 3 pinniä myöskin 4 tai viides flushi menossa joten en paljoa odotakkaan enää.

https://i.imgur.com/Ab7MfvX.jpeg

Pari uudempaa tubia tuntuu ettei niihin oikeen kehity kunnolla pinnejä ja alusta tuntuu kauhean kumiselta ja tiiviiltä. En nyt enää muista että tuliko niistä jo toinen flushi aikasemmin vai pitäsikö näiden nyt olla vasta toinen. Ilmesesti laitoin liian vähän kookosta miksiin, joten alusta ei ota kosteutta vastaan kauhean hyvin vaikka uittaisikin useamman tunnin vedessä. Ideoita kellään miten pinnaus tilannetta sais parannettua? Kuplamuovia oon kokeillu ja sain sillä vaan muutaman pinnin esille. Uskaltaisiko koittaa lisätä substraattiin kookosta jos silppuaisin nykyisen palikan ja lisäisin vain kookosta? Kärsisiko rihmasto tälläisestä operaatiosta liikaa vaikka ravinteita olisi vielä tarpeeksi?

Vastaus Eniltä: Kuvailemasi tapahtumahan on käytännössä uuden kookoskuidun inokuloimista sillä vanhalla kasvualustalla, eli on hyvinkin mahdollista.

31.03
Nyt sitten silppusin yhden vanhan kakun ja uudemman kakun samaan syssyyn ja lisäsin kookos vermikuliittiseosta, kahvinpuruja ja inan kalkkia.
Saas nähdä mitä sille käy

edit: juu toi kokeilu rippas ja alko haisee käyneelle, heitän menee ! :frowning:

22.04
Viime viikolla päätin vihdoin hankkiutua eroon tuosta esimmäisestä isosta laatikosta. Flusheja tuli varmaan joku 6 enkä ole edes pitänyt kirjaa sadon määrästä, helposti yli 100g kuivaa kumminkin. Rip eka laatikko :cry:

kuva ennen hautajaisia piharoskikseen :cry:

oikein “terhakka” yksilö viimeisestä flushista

Tänään sain painekeittimeni toimimaan kunnolla ja ryhdyin heti puuhaamaan agarin parissa. Ei siinä mennyt kuin yhteensä joku 3h ja 3 ensimmäistä petrimaljaa oli jo inokuloitu. Tällä kertaa lajikkeena toimii hyvin perinteinen b+, josta toivon hieman tiheämpää satoa ja nätimpiä sieniä. Kaikki ecuadorit oli iha väkkyrällä ja rumia ulkomuodoltaan >:(
Agarissa reseptinä käytin perunan keittovettä, hunajaa, hieman elintarvikeväriä ja tietty agar jauhetta. Voi olla että hunajaa tuli liian vähän, mutta toivottavasti silti lähtee liikkeelle eikä ole mitään yllätys kontaminaatteja.

Valmiita agar maljoja. Niin nätin näkösiä ;D

3 inokuloitua maljaa

Laitoin tuossa myös pari viikkoa sitten tuota b+ uusiin unclebensseihin ihan itiöruiskusta ja ne alkavat kohta olla valmiita kookoskuituun.

Tumma ruisku

16.04.2020
Ennen ja jälkeen ravistelun. Näissä pusseissa tuntuu olevan enemmän kosteutta kun edellisissä ja jouduin sen takia yhden jo heittämään poiskin kun muuttui puuroksi :(

** 29.04**

K: Hyvää dokumentaatiota ja oikein kelpo tulos! Tästä päiväkirjasta luin ekan kerran tosta Uncle Bens tekistä. Tämä jos joku on nerokkuutta hemmetti! Mitä ite tykkäsit tehdä tuolla tekniikalla?

Kiitoksia paljon! En voi muuta kun yhtyä tuohon sun kommenttiin, silkkaa nerokkuutta hakea lähikaupasta pari pussia riisiä ilman sähellyksiä ja venailuja. Tämä oli todella helppo tapa tutustua harrastukseen ja saada motivaatiota sitä kautta jaksaa yrittämistä ja lähteä jopa kokeilemaan tuota agarin kanssa touhuilua.

16.05
11.05.2020
En tiedä mikä hinku mulla on aina tehdä yks tällänen miniatyyri laatikko, mutta niistä tulee kyllä aina niin kivan näkösiä kun ne onnistuu.
Kuvassa ekat b+ pinnit pikkulaatikosta.

15.05.2020
Jouduin lähtemään pois kotoa muutamaksi päiväksi ja jätin tatit emännän hellään hoivaan. Kotiuduttuani odotti mukava yllätys kun nuo samaiset pinnit olivat jo kasvaneet ja avautuneet kokonaan.

18.05
16-18.05.2020
Eka flushi B+ on tässä parin päivän aikana vähitellen varttunut ja oon sitä mukaan keräillyt pois kun ovat valmiita. Tämä B+ oli juuri sitä mitä olin toivonut paljon nättejä yksilöitä ja rihmasto levisi hyvin vahvasti jo ennen bulkkia. Inokuloin myös ensimmäiset maissipurkit agarilla 16 päivä saas nähdä mitä niistä tulee voi olla että maissit jäivät hiukan kuiviksi.

Tässä kasa kivoja kuvia taas ;D





30.11

Viime viikolla päätin vihdoin hankkiutua eroon tuosta esimmäisestä isosta laatikosta. Flusheja tuli varmaan joku 6 enkä ole edes pitänyt kirjaa sadon määrästä, helposti yli 100g kuivaa kumminkin. Rip eka laatikko :'(
kuva ennen hautajaisia piharoskikseen :'(
https://i.imgur.com/1pyjIvA.jpeg

K: Niin, siis käytit puolet niistä inokuloiduista valmisriiseistä tähän, ja sekoitit riisit ja kookoskuitu-vermikuliittiseoksen suhteella 1:2?
Tuskin lainkaan hullummin tuolla tekillä.

tattinen juurikin kutakuinkin näin. Käytän noihin isoihin laatikoihin noin 4-5 litraa kookos/vermikuliitti seosta ja olisko ollu 5 pussia riisejä.

K: Jos laittaa yhden printin 20mm ruiskuun, niin moneen riisipussiin se riittää? olisko joku 3-4 pussia sopiva, ettei tule liikaa nestettä ja kannattaako sitä pussia puristella ja sekoitella sen jälkeen?

Enin vastaus: Millilitra itiövettä piisaa pussiin, enkä kyllä laittaisi kolmea millilitraa enempää. Pussin kevyt puristelu on ok, muttei välttämätöntä. Itiövesi kuitenkin valuu läpi siitä riisistä, kun se siihen päälle ruutataan.

Siiri redditissä on todettu että parhaiten toimii jos laittaa 0,5-1 ml itiövettä pussiin. Muuten pussiin tulee liikaa kosteutta ja siitä tulee riisimössöä aika nopeasti. Itse en aluksi sekoittele ollenkaan että mahdollisimman paljon itiöitä on samassa paikassa, jotta ne itävät nopeammin. Kuten enikin sanoi itiöitä kumminkin valuu riisien läpi ihan tarpeeksi muutenkin. Lisä vinkkinä tähän tekkiin, jos pistät itiöt pussin alaosaan “ikkunan” viereen pystyt paremin seuraamaan alkuvaiheen kasvua ja päättelemään paremmin koska rihmasto möykky kannattaa rkkoa ja pussit ravistella. Jos teet näin niin älä laita pusseja seisomaan pystyasentoon, koska silloin valmiiksi alhaalle pistetty neste kerääntyy entistä enemmän pohjalle ja mössööntyminen on todennäköisempää. Toivottavasti oli apua ja postaa tuloksia sitten kun niitä saat. Tästä tekistä ei vieläkään vissiin ole muutaa kuin tämä mun kirjoitama päiväkirja täällä foorumilla, joten olisi kiiva tietää muitten kokemuksia tämän tekin kanssa. ;D

K: Kiitos vastauksista molemmille, mutta kannattaako tehdä pussiin reikä jonka sitten peittää microporella vai voiko pistää neulan suoraan pussin läpi? Tarviiko siellä yleensä ilman vaihtua?

Enin vastaus: Tuolta löytyy hyvät ohjeet. Voit pistää neulalla myös pussin läpi.

Itse pistän ensin pussin läpi nesteen sisään ja teippaan reijän. Sitten teen paperi reijittimellä reijät yläreunaan ja peitän ne mahdollisimman nopeasti myös teipillä.
Eni laitto hyvän linkin joten minä laitan toisen, tossa on myös video mikä näyttää koko prosessin https://www.reddit.com/r/unclebens/comments/el1d8q/part_2_inoculating_uncle_bens_for_colonization/

Kiitos päiväkirjan siirrosta uudelle foorumille!

Korjasin imgur-osoitteet suoriksi linkeiksi kuviin, jolloin ne latautuvat automaattisesti foorumille. Näin kuvat näkyvät viestiketjussa ja pysyvät jatkossakin varmemmin tallessa viestiketjun yhteydessä. :slight_smile:

Ai ku kiva että jaksoit säätää ne, kiitos! Ajattelin että säädän sit ite joskus ku jaksan, mutta ehditki ensin. <3 :slight_smile:

1 tykkäys

Kiitos tästä, toimi kyllä inspiraationa, mahtavia mötiköitä! :smiley: Pistänkin tämän tekniikan tänään kokeiluun siltä varalta, että omat jyvästeriloinnit epäonnistuu taas. Tuliko muuten näistä sienistä kuinka vahvoja/onko eroa muulla tavalla kasvatettuihin? Onko noi sun käyttämät kasvatuslaatikot kuinka isoja mitoiltaan?

Ei ole mitään huomattavaa eroa vahvuudessa esim maissiin. Tämä on perjaatteessa sama asia kun brokeboi tek, mutta valmiilla riisipusseilla. Parhaaks oon ite todennut k raudan 29 litraset muovilaatikot joista oon tehny monotubeja. K-Rauta

1 tykkäys

Moi ja kiitos ohjeista! Kaupasta löytyy tällä hetkellä valmisriisiä, jonka seassa on auringonkukkaöljyä. Haittaako lopputulosta vai onko noissa sinun riisipaketeissa ollut myös öljyä/suolaa/yms?

Mahdollisimman vähän kaikkea ylimäärästä. Minkä merkkistä tuo riisi on?

Moi, Uncle Bens. Löytyykö kaupoista valmisriisipaketteja ilman öljyä?