Bentsodiatsepiinit eivät varsinaisesti “pysäytä” matkaa, vaan vähentävät “huonon reissun” aiheuttamaa ahdistusta. Eli kansankielisen nimensä mukaisesti toimivat “rauhoittavina”, toisin sanoen toimivat samanlaisella tavalla “stopperina” kuin bentsodiatsepiinien on tarkoituskin toimia esimerkiksi paniikkihäiriöiden ja ahdistuksen hoidossa. Psykedeeliset vaikutukset jatkuvat (kenties hieman vähentyneinä) niin kauan, että psilosiini hajotetaan. Ahdistuksen lievittyessä psykedeelinen mielentila on vaan helpompi käsitellä. Henkilökohtaista kokemusta tästä ei siis ole, mutta tämä on oma käsitykseni asiasta.
Jotta voidaan puhua todellisesta “trippistopperista”, niin tarvitaan sellainen lääkeaine, joka salpaa sen reseptorin, jonka kautta psykedeelien vaikutus pääasiassa välittyy. Kyseessä on siis serotoniini 2A-reseptori, toiselta nimeltään 5HT-2A-reseptori. 5HT-2A-reseptorin salpaajia eli antagonisteja ovat esimerkiksi masennuslääkkeisiin lukeutuva mirtatsapiini ja psykoosilääkkeisiin kuuluva ketiapiini (tuttavallisempi kauppanimi Ketipinor). Kummatkin ovat siis reseptilääkkeitä.
En ole kuullut, että kukaan käyttäisi näitä edellämainittuja trippistoppereina, mutta monesti olen lukenut siitä, että joku ei ole saanut sienistä mitään vaikutusta, jos he ovat syöneet em. lääkkeitä ennen trippiä. Henkilökohtaisesti suosittelen, että jos on pakko trippailla, niin sitten pitää annokset niin pieninä, että mahdollinen huono kokemuskin on omassa hallinnassa.
Käytännössä kaikki ainakin Ksalol-nimellä myydyt tabletit, mitä katukaupassa myydään, ovat jäljennöksiä, eli joku on itse valmistanut ne pahimmassa tapauksessa jossain autotallilabrassa. Tämä siis siitä huolimatta, että myytävät “listat” näyttävät usein ammattimaisesti tehdyiltä, aivan kuin ne olisivat lääketehtaalta.
Kuulemani mukaan nämä tabletit sisältävät useimmiten (muttei aina!) mainostettua vaikuttavaa ainetta (alpratsolaami), mutta välillä saattaa tulla vastaan jotain ihan muuta. Ymmärtämykseni mukaan yleisin “väärennös” on kuitenkin se, että alpratsolaamin tilalla on jotain muuta bentsodiatsepiinia.
Jos suinkin vaan siihen pystyy, niin nämä kannattaa jättää väliin. Bentsodiatsepiinit muodostavat sen verran vahvaa riippuvuutta, että jos ei ole aikaisemmin ollut niille tarvetta, niin kannattaa jättää suosiolla kokeilut pois.