Suippumadonlakkihavainnot 2024

Kausi alkanut pohjoisessa. Eilen löytyi 4kpl pieneltä luodolta matalan järven keskeltä. Paikka Pohjois-Pohjanmaalla.

2 Likes

Yleisenä muistutuksena aloittelijoille, että suippumadonlakin kasvukausi alkaa kunnolla vasta n. 1-2 kuukauden kuluttua elo-syyskuussa. Pienempiä määriä voi tietysti löytää aiemminkin, mutta varsinkin kokemattomana kannattaa ajoittaa tarkemmat etsinnät myöhemmälle ajankohdalle, jolloin löytöjen todennäköisyys kasvaa merkittävästi.

3 Likes

Joo, aivan oikea huomio. Käytännössä missään ei vielä tässä vaiheessa vuotta silokkeja kasva eli ei kannata vielä kovin toiveikkaana kuvaamaan rynnätä. Paikka, josta löysin, on nyt kolmena vuonna peräjälkeen ollut sen pari viikkoa muita edellä. Kyseessä on aikaisin keväällä sulava alue, mutta alavana paikkana hyvin hallan arka eli yöt ovat usein monia asteita ympäristöä kylmempiä. Yleensä sieltä ehtii joitamia kymmeniä yksilöitä löytää, ennen kuin kausi kunnolla pyörähtää käyntiin. Täällä se on tarkoittanut tähän saakka heinäkuun viimeistä viikkoa viime vuosina.

1 Like

Eilen löytyi 14kpl pieniä.

Tunnistusketjuun näyttäisi tulleen jo useampia kysymyksiä. Vinkkinä etsijöille, että ei kannata vielä etsiä kovin aurinkoisilta ja paahteisilta paikoilta. Omat löytöni ovat pitkän heinän alta, lisäksi pusikoita varjona. Suippumadonlakki vaatii tietyt kosteus- ja lämpöolosuhteet itiöemän tuottamiseen, joten niitä löytääkseen pitää löytää oikeat jostakin oikeat olosuhteet. Kuntien viralliset sade- ja lämpötilahavainnot eivät päde kaikkialla, vaan jossakin on aina ne alavat ja hallan arat alueet ja/tai alueet, jossa on satanut enemmän. Toisaalta vesistöjen lähettyvillä haihdunta tuo aina ylimääräistä kosteutta, vaikka ei sataisikaan.

Minäkään en ole vielä tavallisilta pelloilta nähnyt ainoatakaan kappaletta, mutta kunhan yöt hieman viilenevät ja pitenevät, alkaa niitä ilmestyä pelloillekin. Parin viikon sisällä jo melkoisella varmuudella, jos nyt ei aivan heitä trooppisia öitä tulemaan.

1 Like


Äskön tuli löydettyä eka kunnon, oma spotti Uudeltamaalta, josta löyty jopa 15 kappaletta kuvattavaa :heart: vielä sulattelen asiaa, kun etsintävuosia on takana pari, kolme :pray: Happy Season Opening, everyone!!

3 Likes