Suippumadonlakin tunnistuspyynnöt 2024

Vähän ehtivät kuivahtaa. Lehmilaitumelta löytyivät. Saako näistä vielä selvää?


Ja tässä samalta laitumelta vielä enemmän kysymysmerkillä.


On paljon näköä, mutta varmaa tunnistusta kovin vaikea antaa. Suosittelen menemään paikan päälle uudelleen ja ottamaan kuvat siellä kasvavista yksilöistä.

Alla muutama kuva, joissa esiintyy silokki ja yksi sen näköislajeista. Kuvien pointtina on havainnollistaa miten paljon jotkin lajit näyttävät samoilta jo tuoreenakin. Näistä pystyy sitten päättelemään kuinka vähäisiä erot ovat kuivissa yksilöissä.

Tässä kaikille hyvänä muistutuksena kuvien ottaminen luonnossa ja monista eri kulmista.



@tattiman Ei ole suippulajiketta.

Hei, kaikki samoja sieniä, mutta menikö pieleen?

@Lilly Eivät ole suippumadonlakkeja.

1 tykkäys

Vielä viimeisenä nämä.

@Lilly
Viimeisen viestin sienet potentiaalisia. Ovat kuitenkin jonkin verran kuivahtaneita, eikä ole kuvaa heltoista, joten en täysin varmaa tunnistusta voi antaa.
Sanoisin sinullekin, että mene samaan paikkaan uudelleen ja kuvaa alemman kuvan kaltaisia yksilöitä luonnossa hyvässä epäsuorassa valaistuksessa sekä eri kulmista.

1 tykkäys

Oli sellaisessa paikassa, että oli pakko napata kyytiin. Voisiko olla?


Tälläset kaksi löytyi voimalinjan alta. Mitä mieltä?




Osaisiko joku kertoa näistä?

@SieniSeppo ei oo silokkeja.
@Mitsu Silokille tyypillinen kuivaväri lakissa ja heltatkin natsais silokkiin. Odottele kuitenki vielä kokeneemman sienimestarin tunnistusta.
@Pieti11 Hiippoja (Mycena)


Siinä samat sienet vähän märempinä ja kuivempina. Näissä mietitytti aavistuksen paksumpi jalka kuin monessa muussa. Löytyivät kesantopellolta.

Onko tavallista, että aloittelijat sekoittaisivat silokin myrkkynääpikkääseen? Onko tänne laitettu kuvia niistä?

@supposeppo huolellisempi tarkennus ja helttakuvat vaatisi.

Suippuja?





@Ufo osa ainakin. Näin kehnoista kuvista ei oikein pysty mennä kaikista sanomaan…


Löytyi eilen. Vanha heinäpelto, kostea ja kasvupaikka oppaan mukaan sopiva. Ojan reunasta löytyi niittylauha puskasta. En hoksannut ottaa paikasta kuvaa.
Tyvi sinistyi poimittaessa ja lakin pinta limainen. Jalka kimmoisa. Sateinen sää. Toinen kuva kun on yön aikana kuivahtanut.

Aloittelijana jäi pohdituttaa muoto ja kaikki :smile: Vaikea laji tunnistaa ja vissiin sit löytääkin :sweat_smile:

Ai, en tiedä miksi kuvat olisi kehnoja :/ tähän ei pystynyt ladata kuin 5 kerralla, ja ekan kuvan sienet meni vähän muussiksi pussissa joka tietysti vaikeuttaa tunnistamista jälkikäteen.




@Hemppa Ei ole Suippumadonlakkeja.

@Ufo Suippumadonlakkeja on omaan silmään, paperilla olevat muutamat hankala tunnistaa kun on niin tummia.