“Tiukoista paikoista saatujen oppien jakaminen auttaa sivistyneemmän psykedeelikulttuurin luomisessa. Vaikka oman mielen syövereiden matkailuun liittyy poikkeuksetta riskejä – ja joskus tärkeimmät opit kumpuavat juuri niiden kohtaamisesta – on paljon tapoja, joilla voi vaikuttaa siihen, mitä matkasta jää käteen.”
Kiitos tästä linkistä. En ole edes tiennyt, että tällainen yhdistys on olemassa.
Itselläni on vahvat pelot, jotka olleet ongelma vähän kaikessa mitä puuhannut. Pelot ovat jarruttaneet näitä tattitutkiskeluitakin. Näin itsekseen kun mietiskellyt niin ei oikein tiedä kuinka irrationaalisia omat pelot ovat, onko ne ihan typeriä ja turhia. Vai onko oikeasti riski sellaisiin mitä pelkää.
Muiden kokemuksista lukeminen auttaa käsittelemään omiakin pelkoja.
Olisikin kiva, jos tähän ketjuun kirjoiteltaisiin omista ei niin kivoista kokemuksista.
3 tykkäystä
Mulla on yksi ainoa huono trippi muistoissani. Olin 16-vuotias ja asuin Thaimaassa. Lähdin koh phanganille full moon partyihin yksin. Paikalliset sienipirtelöt jo koneessa ostin tuoreita sieniä pussillisen ja söin niitä kuin sipsejä. Jossain vaiheessa mua alkoi ahdistaa ajatus siitä että olin täysin yksin saarella, ja se jotenkin omituisen sieniloopin kautta muuttui ajatuksesi että olen tappanut koko perheeni ja kaikki minulle rakkaat, ja rangaistus siitä on istua ikuisuus tällä kalliolla ja tuntea siitä äärimmäistä tuskaa ja syyllisyyttä. Jossain vaiheessa havahduin semmoisella ‘mitä VITTUA mä oon oikein kelannut’. Olin myös liikkeellä ilman paitaa ja jalassani oli vain yksi kenkä. Paniikissa tästä lukittauduin koko loppuyöksi hotellihuoneeseeni.
Tämän takia olisi hyvä olla joku sitteri paikalla jos ottaa heroic doseja.
Kuitenkin: mielestäni psykedeelivajarit on pahempi kuin överit. Vajareissa pyörit ympyrää etkä tiedä miten päin pitäisi olla. Överit tajuat vasta kun olet selvinnyt niistä. 
1 tykkäys