Olen harrastanut mindfulnessia / meditaatiota hieman yli kymmenen vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti, ehkä kuitenkin enemmän pintapuolisesti ja satunnaisesti. Nyt viime vuosina alkanut tekemään erinäisiä harjoituksia enemmän säännöllisesti.
Ehkä suurimmat ahaa-elämykset on tullut sen jälkeen kun tutustuin Arto Pietikäisen Joustava mieli-teoksiin. Pyrin yleensä välttämään yksittäisten self help-teoksien nostamista jalustalle, mutta tämä oli itselleni järisyttävä kokemus. Jokaisen kannattaa itse tutustua ja arvioida noita, mutta perusajatus lähtee siitä, että hyvää itseluottamusta ei edes kannata jahdata, vaan ennemmin keskittyy siihen, että pystyy toimimaan epämukavienkin tunteiden hallitessa.
Osittain kirjan opeilla / rohkaisemana olen mm. ylittänyt pahimpia pelkojani (esiintymisjännitys ja sosiaalinen jännitys) ja siirtynyt elämään enemmän oman arvomaailman mukaista elämää. Todellisuudessahan elämä ei ole sitä kiiltokuvaa mitä ympärillämme somessa yms. näemme, ja itsellänikään ei ole nyt satumaisen ihanaa kaikki koko ajan, mutta psyykkiset rajoitteet eivät ole enää niin voimakkaita ja koen elämänlaatuni kohonneen. Ja tiedän, että pärjään vaikeissakin tilanteissa, vaikka kokisin epäonnistuvani tavoitteissa.
Parasta itelle just nyt on pitempi kävelymeditaatio, missä keskityn kävelyn aiheuttamiin tuntemuksiin kehossa askel askeleen perään. Sitten välillä vain katsoo ja aistii mitä ympärillä luonnossa tapahtuu, meinaa tulla tippa linssiin kun näkee niin kauniita juttuja - lumen leijailevan, lintujen liitelevän, kasvien “matemaattisesti optimaalisen” kurkottelun valoa kohti ja niin edelleen.
Minusta tuo kokonaisvaltainen hyvinvointi ja pienet tavoitteet on just se juttu, ei niinkään piilaakson supermenestystarinaan pyrkiminen. Tärkeintä on jatkuva uteliaisuus ja leikkimielinen tiedonjano itseä ja omia ajatuksia kohtaan, mutta ennen kaikkea ympäröivää maailmaa ja maailmankaikkeutta kohtaan. Maailmassa on niin paljon hyvää ja kaunista, kun vain katseen osaa kääntää sitä kohti ja olla läsnä.
Minulla olisi sinulle ehkä vähän erikoinen kysymys @lukoton
Käykö sinulla koskaan näin:
Kävelymeditaatiosi vie sinut täysin uuteen paikkaan. Vaikka johonkin kirpputorille. Satut vaikka kävelemään pöydän luokse missä on esimerkiksi Remeksen kirjoja. Toteat mielessäsi että hmm, empä olekaan tuotakaan kirjasarjaa koskaan lukenut ja selailet huviksesi näitä kirjoja. Kävely sisältää kaikenlaista, mutta tuo tilanne tuntuu olevan alleviivattu.
Jokunen aika menee ja menet ystävän luokse kylälle, ketä näet kerran kaksi vuodessa. Tällä ystävällä on yllättäen Remeksen kirjoja pöydällä ja hän kertoo että on alkanut viime aikoina käymään niitä läpi.
Minulle tällaiset kokemukset ovat säännöllisesti mukana elämässä. Monet näistä ovat sellaisia ettei niitä pysty selittämään vaikka siten, että jossain näki mainoksen Remeksen kirjoista, se kumpusi siellä kirpputorilla ärsykkeen johdosta, ja sai tarttumaan kirjaan tiedostamatta käyttäytymistä ohjaavia helposti selitettäviä mekanismeja.
@Lumiukk0 , niin, nyt on juuri sellainen olo että tekee mieli vähän kirjoitella. Onkohan tämä sattumaa, tarttuukohan tämä. Kirjoitellaan ja kirjoitellaan ja kirjoitellaan. Oppaseen ja lankoihin. Miksiköhän tekee mieli nyt juuri kirjoitella.
Niin, eli siis lyhyemmin sanottuna meditaatio voi avata niitä uusia ja samoja yhteyksiä, kuin psykedeelit (psilosybiini), mutta deelit tekevät työn vaan nopeammin?
Erona sitten se, että ne deelit voi nostaa pintaan myös niitä ei niin mukavia-juttuja, mitä meditaatio harvemmin tekee.
Ja niiden ei niin mukavien juttujen kaa on vaan opittava olemaan.
Varmasti ne on ihan eri polut ja johtaa erilaiseen tulevaisuuteen. Riippuen kumman tien valitsee.
Otetaan tämmönen tilanne vaikka joltain kuvitteelliselta mutta hyvin varmasti todelliselta työpaikalta missä mies, sen enempää ajattelematta heittää naisille kommentteja missä on hieman semmoinen vähättelevä sävy. Kun tää mies syö sieniä niin sillä saattaa olla valtavat tunnon tuskat kun se käy läpi omaa käyttäytymistään. Pari kuukautta se käyttäytyy paremmin ja sitten palautuu taas vanhoihin kaavoihin. Otti sieniä yksikseen ilman saman aikaista ammattihenkilön tukea niin pysyvää muutosta ei tapahtunu. Ehkäpä jäi joku muistijälki mikä voi hyvällä tuurilla aktivoitua myöhemmin ja tuottaa pysyvän muutoksen. Mutta koska otti sieniä ilman ammattilaisen ohjausta niin pysyvän muutoksen toteutumisen mahdollisuudet pienet.
Nyt jos mietitään että tämä samainen mies valitsinkin meditaation niin se on sitten voinut alkaa lievittää stressiä ja auttanut siinä ettei käyttäydy niin voimakkaasti impulssien mukana. Auttaako se sitten siinä että ympäristölle myrkylliset piirteet lievittyy, kuka tietää. Ehkä se vaan alkaa katsomaan peiliä vieläkin itserakkaammin.
Minä tietoisesti valitsin kirjoittaa sinulle nyt pessimistisiä tarinoita. Elämä on niin monimutkaista että en voi kuin herätellä ajatuksia. Kukaan ei oikein pysty antamaan lopullista vastausta näihin kysymyksiin. Huomaa että käytin myös viestinnän korostustekniikkaa, eli toistoa. Mainitsin ohjatun käytön kahdesti sienien yhteydessä.
Ihan hyviä pointteja. Mulla itellä tässä yhdistyy nämä molemmat (psykedeelit ja meditointi), mutta molempia tehty ihan itekseen, ja toisesta on jo viime kerrasta useampi vuosi aikaa (psykedeelit). Eli mitään kuvatunkaltaista terapiaa ei oo ollut noissa oikeaoppisesti mukana.
Ja meditoinnista en välttämättä ois ollu kiinnostunu ilman psykedeelejä/sieniä.
Tai ainakin sitä oli ehdotettu, ja kokeeksi taisin vähän aikaa tehdä, mut äkkiäpä se loppuikin. Vaikka ei puhuta kun oikeesti pienimmillään muutaman minuutin harjoitteista, joka sekin alkuun voi riittää monelle.
Tuossa muuten ku esimerkissäsi annoit, et joku hoksasi psykedeelien avulla käyttäytyvänsä typerästi, ja korjanneensa sen, niin silloinhan puhutaan hyvästä muutoksesta. Ja oletetaan nyt, et sama voisi tapahtua siis meditaatiolla ja tämmöiselläkin.
Mut tähän vois sanoa, että tuntuu että yleinen tilannetaju, sosiaaliset taidot, yms. on voinu parantua tässä vuosien aikana, kun on ollut ilman psykedeelejä. Eli onko se muutos välttämättä aina positiivinen kaikilla näillä vähänkään “henkisyyteen” liittyvillä jutuilla?
Mutta tuohon en osaa sitten sanoa, että onko tuo ollut miten isossa roolissa tuon muutoksen kanssa sitten. Tiedän heitäkin, ketkä on olleet mukana näissä jutuissa, ja ovat pitäneet taukoakin, mutta silti vaikuttavat aivan samanlaisilta.
Omalla kohdalla vipassana on ainoa, jolla pääsen edes lähelle meditatiivista tilaa. Siinä keskitytään ensisijaisesti hengitykseen, joka auttaa fokusoimaan ajatukset yhteen asiaan ja sitä kautta tutkimaan oman mielen tilaa.
Tällaisena add, ptsd ja päälle vielä covidin vakavista pitkäaikaisoireista kärsivän on todella vaikea saavuttaa haluttua tilaa, mutta nehän eivät estä yrittämästä ja jatkamasta harjoituksia.
Paikkana voi olla vaikka ruuhkaratikka. Keskittyminen omaan hengitykseen ja sitä kautta vaipuminen meditatiiviseen tilaan ei välttämättä vaadi erityisjärjestelyjä, vaikka toki rauhallinen paikka helpottaa keskittymistä. Suurin ongelma on oma kaaos pään sisällä, joka yrittää estää meitä löytämästä polkua itseemme. Harjoitus tekee mestarin, sanovat viisaammat.
Jatka yrityksiä, kannusta ja palkitse itseäsi onnistuneista kokeiluista ja huomaat kyllä löytäväsi oman tapasi. Mitään yhtä “oikeaa” ohjetta ei ole, sillä olemme kaikki yksilöitä omien halujemme ja kieltojemme kahlitsema. Niistä vapautuminen on valaiseva kokemus.
Olen mikrodoussaamisen lisäksi yrittänyt yhden kerran apvälineenä isompaa annosta psilon avulla, mutta ensimmäinen kerta ei tuottanut tulosta ilmeisesti liian pienen aloitusannoksen vuoksi, vaikka nostin sitä nopeasti puolen tunnin välein. Psiloa haluan kokeilla lähinnä voimakkqan henkisen muurin, oman egon voittamiseksi, jolloin pääsisin itseni sisälle. Vakavat lapsuuden traumat ja sen seurauksena paniikkihäiriöoireyhtymä ja add, sekä myöhemmin kognitiivisia kykyjä heikentänyt long covid, ovat vahvoja vastustajia ja omien tutkimusten peristeella psilosybiini voisi olla avain avata näitä lukkoja, ja sitä kautta löytää itseni ja vastauksia asioihin. Monien tutkimusten mukaan psilolla on saatu hyviä tuloksia mielenterveyden ja masennuksen oireiden lievittämiseen, jopa täysin parantamiseen. Suomessa se on laitonta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää etsiä itse oikea annostus ja toimintatapa.
Olet ehkä omaksunut tuon egon käsitteen lukemalla aiheesta, mutta itselleni ei ihan hahmotu mitä sillä tarkoitat. Ego on käsitteenä aika epämääräinen ellei sitä määritellä tarkemmin.
Ego käsitteenä kuitenkin liittyy siihen sanastoon, jolla ihmiset ovat pyrkineet määrittelemään ihmismielen rakennetta sanallisesti. Egoa sanana käytetään psykologian sanastossa, mutta itämaisista uskonnoista tulee myös erilaisia tekstejä joissa käytetään samaa sanaa. Kuitenkin tarkoitus on ihan erilainen, sillä itämaisella filosofialla ja psykologialla ei nyt suoranaisesti ole mitään yhteistä näkemystä ihmismielestä.
Asiaa sotkee lisäksi se, että egon käsitettä käytetään puhekielessä synonyymina vaikkapa ihan vaan minälle. Usein se minän käsite jää kuitenkin määrittelemättä.
Siksi puhe siitä, kuinka psykedeelejä ottaessa vastaan tulee ego niinkuin joku palikka, kuulostaa epämääräiseltä.
Asia on mielestäni paljon monisyisempi.
‘Minä-kokemuksen erilaiset muutokset’ vastaavat ehkä paremmin sitä miten psykedeelit vaikuttavat mieleen. Tällaisia kokemuksia on paljon erilaisia ja voi tuntua todella pelottavalta, kun kokemus minuudesta muuttuu. Tai kokee minuutensa todella selkeästi, sekin voi tuntua ikävältä.
Arkisesta tavasta kokea todellisuutta on myös turvallista pitää kiinni ja ei ole mikään ihme jos oma mieli pyrkii tähän. Outouden tunne voi olla ahdistavaa itsessään. Tästäkin syystä on hyvä edetä rauhallisesti, etenkin määrien suhteen.
Vastauksesi oli ikään kuin mulle suunnattu mutta en tiedä oliko se tarkoitus
Ihan yleisesti sitten vaan kommentoin
Oman kokemuksen kautta olen todennut, että tärkeintä on saavuttaa läsnäolon tila ja vasta sitä kautta on mahdollista jonkinlainen mielen hiljaisuus ja tyhjyys mitä perinteisesti meditaatiosta on haettu. Lepoa on enemmänkin se, että lepää mielen hiljaisuudessa/tyhjyydessä kuin on aktiivinen mielensä kanssa.
Yksinkertaisia mutta tehokkaita tähän hetkeen palauttavia kysymyksiä on esim. Olenko tietoinen (Am I aware), olenko tässä, läsnä? Kuka minä olen, missä minä olen? Kun pysähtyy ikään kuin kuuntelemaan vastausta, asettuu automaattisesti tähän hetkeen.
Rubert Spiran videoista voisi joku saada jotain ahaa- elämyksiä, että suosittelen
Hieno kirjoitus.
Ymmärrän egon monimerkityksellisyyden, joka voi eri yhteyksissä tarkoittaa eri asioita.
Tässä yhteydessä minun käsitys egosta on juurikin se sisään rakennettu minä, joka on muodostunut opituista, koetuista ja ympäristön muokkaamista osatekijöistä yhdistettynä perimään. Itse tutkin aika paljon buddhalisuuden alkuaikojen kirjoituksia, jolloin buddhalaisuus ei ollut vielä ihmisen rajoittama uskonto määräyksineen ja kieltoineen. Siinä perusajatuksena on juurikin minän ymmärtäminen ja sen minän halujen ja myös kielteisten asioiden poistaminen ajatusmaailmasta. Tavoitteena löytää tasapaino, jossa kaikki elämä on samanarvoista, jossa ei tarvitse janota asioita, eikä paeta asioita.
Psilolla on saatu jopa yhden terapiakerran jälkeen ymmärrys sille tasolle, joka normaalisti voisi viedä vuosia. Minulla on sen verran ikää, vaikka olenkin vipassanaa harjoittanut jo pitkään, että haluan kokeilla psilon kanssa oikotietä itseeni. Sitä olen tutkinut aika paljon ja hyvin moni on päässyt yhdellä tai kahdella käyttökerralla sille tasolle, joka olisi muuten vienyt vuosikausien harjoittelun.
Tässä tapauksessa se vuosikymmenten aikana rakentunut ego yrittää torjua psilon tuomaa ymmärrystä, sillä se pelkää menettävänsä kontrollin minusta.
Semmosta.
Kiitokset selkeästä vastauksesta. Ymmärrän paremmin mitä tarkoitat.
Ajatteletko, että ego on kuitenkin jotenkin irrallinen sinusta (sinun minästä) jos se koittaa kontrolloida sinua?
Voisihan kyse olla mielen normaalista puolustusreaktiosta uhkaavalta tuntuvaa outouden tunnetta kohtaan.
En ehkä kuitenkaan takertuisi tähän kysymykseen liiallisesti, koska se on lopulta teoreettinen. Ja lisäksi oma määritelmäsi on kuitenkin merkittävämpi itsellesi kuin jonkun sinua yhtään tuntemattoman nettikirjoittelijan, kuten minun.
Itselläni on oikeastaan yhden kerran sienistä tullut jotenkin nihkeä epämatka. Siihen liittyi huono valmistautuminen ja väsymys. Siksi nykyisin pyrin järjestämään koko päivän rauhalliseksi ja kaikista muista velvollisuuksista vapaaksi. Aloitus puolen päivän aikaan, jolloin mieli on hereillä ja virkeä.
Trippailen harvoin, en isoilla määrillä (1,5-2,5g suippumadonlakkeja) ja tarkoituksena itsetutkiskelu sekä mahdolliset terapeuttiset vaikutukset. Mielellään yksin, muut ihmiset vievät liikaa huomiota.
Tässä asiassa kyse on juurikin tuosta.
Vaikka kaikki ulkoiset olosuhteet ovat hyvät ja ihminen on rauhallisin mielin ottamassa vastaan psilon tuoman matkan itseensä, meidän ego (minäkuva) haluaa hallita sitä osaa minuutta, joka on rakentunut ympäristön muokkaamana. Voisi ajatella niin, että ego on iso maalaus, joka on täynnä värejä, muotoja ja eri pintoja. Ne ovat elämän aikana muokanneet meistä sen kuvan siihen. Psilon avulla voimme pestä ne värit, kuviot ja tekstuurin elämämme kankaalta pois niin, että jäljelle jää tyhjä kangas, josta voi hieman erottua vanhat jäljet. Siihen on helppo alkaa maalata sitä uutta minäkuvaa, joka on vapaa ympäristön ja oman mielen muokkaamasta egosta, joka luulemme olevamme. Kun meille avautuu ymmärrys siitä, miksi toimimme kukin omalla tavallamme eri tilanteissa, matka antaa mahdollisuuden toimia toisin, jopa siten, että mieli on vapaa muiden hyväksynnästä ja siitä, että haemme muiden hyväksyntää, jotta hyväksymme itsemme. Ego taistelee mielen vapautta vastaan kaikin keinoin, sillä se ei halua irrottaa meitä siitä otteesta, joksi se on meitä muokannut. Useat ihmiset ovat sanoneet, että oikean minän löytäminen on äärimmäisen vapauttava kokemus, mutta samalla pelottava, sillä ihmisen pitää hyväksyä ja jopa alistua ajatukselle, että on toiminut siihen asti väärin itseään kohtaan ja sitä kautta muita kohtaan. Sehän on saman tyyppinen kokemus kuin uskoon tulo, paitsi ettei tarvitse pelätä helvetin tulia, eikä tarvitse pelätä, että tekee jonkin hiippalakin satoja vuosia sitten keksimiä sääntöjä vastaan, jota toiset kutsuvat synneiksi. Ne ovat vain yksi tapa hallita ihmisiä ja ne vievät vapaan ajattelun meiltä pois.
Itse olen kokenut että psykedeelinen kokemus voi toisinaan tarjota hyviä oivalluksia, näyttää asioita uudesta näkökulmasta tai aiheuttaa vaan yllättäviä terapeuttisia seurauksia. Näiden integroiminen ihan tavalliseen arkeen on sitten se todellinen haaste ja työ. En koe psykedeelistä kokemusta oikotienä vaan pikemminkin näköalapaikkana, jossa käy hetkellisesti. Se mitä siellä näkyy on suunnilleen yhtä ennakoitavissa kuin omat unet (eli eivät ole). Jostain ne kuitenkin kumpuavat. Ja tuntuu siltä, että kokemukset ovat hyvin vaihtelevia ihmisestä ja käyttötarkoituksesta riippuen.
Tämä psykedeelisen kokemuksen moninaisuus tuli aika hyvin esille Kari Kosmoksen kirjassa Mielen aika.
Hieno analyysi.
Meidän aivotoiminta, tietoisuus ja alitajuntainen toiminta ovat asioita, joihin edes nykylääketiede ei osaa antaa kattavia vastauksia. Välillä tuntuu, että entisten aikojen shamaanit, valaistuneet ja ihan vain eri heimojen ja kulttuurien hengelliset tietäjät olivat enemmän perillä ihmismielen saloista kuin nykyiset terapeutit ja psykiatrian asiantuntijat. Valitettavasti ensin tuli uskonnot ja sitten nykylääketiede omien kemikaalien kanssa, jotka ovat vieneet ihmisiltä mahdollisuuden oppia tuntemaan itsensä, kuka oikeasti minä olen ja ennenkaikkea miksi olen se, kuka olen.
Itselleni ensisijaisen tärkeä asia psilon kanssa on löytää sen avulla avaimia, joilla pääsen oman tietoisuuden ja minän kanssa vuorovaikutukseen. Todennäköisesti joudun törmäämään lapsuuden traumojen ja muiden rankkojen kokemusten kanssa, mutta tuntuu lukuisten eri terapiamuotojen jälkeen, että psilo on ainoa jäljellä oleva vaihtoehto, jolla pääsen paksun suojamuurini läpi. Mitä sieltä löytyy, varmaankaan kaikki asiat eivät ole mukavia, mutta sen mitä olen asiaan perehtynyt, matkoilla ollaan saatu erittäin hyviä tuloksia mielenterveyden ongelmien ratkomisessa. En tietenkään odota mitään jumalallista kokemusta, mitä se sitten onkaan, mutta pienikin apukeino päästä edes lähelle ymmärrystä ja itsensä tarkkailua ja itsensä löytäminen on minulle erittäin tärkeää.
Sen mitä olen asiaa tutkinut, esimerkiksi syövän terminaalipotilaiden hoidon tulokset ovat olleet erittäin positiivisia ja moni on kuvaillut kokemusta juurikin jumalalliseksi ja vapauttavaksi, joka on poistanut kuolemanpelon ja antanut sisäisen rauhan ja ymmärryksen. Itsellä diagnosoitiin luuydinsairaus, joka hoitamatta vie mullan alle alle vuodessa, niin oman itsensä löytämisen lisäksi uskoisin hoitoannoksella olevan merkitystä myös sille tosiasialle, että hyväksyn oman rajallisuuteni tässä elämässä.
